Perjantai 26.4.2019

Perjantaina ohjelmassa on viinitilavierailu, ja bussi noutaa meidät heti aamupalan jälkeen. Teemme pienen maisema-ajelun pohjoiseen päin pitkin järvenrantaa seuraavaa Via Gardesana-tietä. Vaikka sää on pilvinen, pääsemme käsitykseen maisemien kauneudesta sekä tonttien ja talojen hintatasosta. Käymme kääntymässä Torri di Benacon kylässä, ja palaamme takaisinpäin Gardan kylään, josta nousemme ylöspäin kohti Costermanoa, ja edelleen Locanda Zerbettossa sijaitsevaa Girardellin viinitilaa. Se sijaitsee Timon entisen kotitalon naapurissa, ja on laajentanut muutama vuosi sitten toimintaansa myös majoituspalveluihin. Sijainti ei voisi olla parempi. Uima-altaalta avautuu henkeäsalpaava näkymä yli Garda-järven, ja toiseen suuntaan katsottaessa näkyvät kukkuloilla kasvavat oliivipuut ja viiniköynnökset.

Tapaamme talon tyttären Sonia Girardellin hieman surullisissa merkeissä, sillä hänen isänsä ja koko viinitilan sielu, Eugenio Girardelli, on kuollut vain pari kuukautta aikaisemmin työnsä ääreen, eikä jäljelle jääneellä vaimolla ja kahdella parikymmenvuotiaalla tyttärellä ole vielä selvää käsitystä miten toimintaa ylipäänsä tulisi jatkaa. Onneksi Eugenio ehti saada edellisen vuoden sadon jo pullotettua, niin että on ainakin myytävää tarjolla. Ihan aluksi menemme viinikellariin jossa Bardolino Superiore ja Merlot Barbera-viinit kypsyvät tammitynnyreissään. Olemme luvanneet naisille laulaa heidän suuren isänsä muistolle kaksi laulua. Ensin tunnelmoimme Vilho Myrskyn ”Lauantai-illan” sävelissä, ja toisena esitämme italialaisen mestarin, Giuseppe Verdin, Nabucco-oopperasta tutun ”Orjien kuoron” joka suomeksi tuntee myös nimen ”Synnyinseutu”. Kylmät väreet kulkevat varmasti monen laulajan ja kuulijan läpi, eivätkä ne johdu kellarin viileästä ilmasta. Tämä esitys tulee Sonian mukaan myöhemmin löytymään myös viinitilan omalta nettisivulta. Lauantai-illasta ohessa myös videota.

Meille on katettu halliin pöytiä joilta löytyy juustoja, talon isännän omatekoista salamia, leipää, suolakeksejä, oliiveja ym. Sonia aloittaa viininmaistelun muodikkaalla Rosè Frizzantella, jonka jälkeen tulee etiketin mukainen valkoviini Goccia d´Oro (suom. kultapisara), ja sen jälkeen uusia laatuja siihen tahtiin että joku saattaa jo seota laskuissa. Onneksi makuasioista ei kannata kiistellä, ja lähes jokainen löytää oman suosikkinsa – kuka valkoviinin, kuka rosèn, kuka punaviinin. Talon 14-vuotias Rucola-koira käy laittamassa päänsä ennestään tuntemansa Timon polvelle ja kertoo koiran kielellä isäntänsä poismenosta. Timo ymmärtää ihan kaiken.
Ja aina on aikaa pienelle pallopelille.

Parin tunnin vierailun jälkeen siirrymme sopivassa tunnelmassa parin sadan metrin päässä sijaitsevaan Al Bersagliere- ravintolaan. Ryhmä on opetellut bussissa kaksi sanaa: carne – pesce,  jotka tarkoittavat lihaa – kalaa. Ne ovat nimittäin valinnaiset pääruuat, ja toimivat taikasanoina tarjoilijoille jotka muuten miettisivät päänsä puhki mitä kukin 40 ruokailijaa ovat valinneet. Alkupalat ensin, sitten tattirisotto ja lopuksi lihat ja kalat. Viinistä ei ole pulaa. Sitä tuodaan sitä mukaa kun pulloja tyhjenee. Loppuun tietysti tiramisù ja espresso-kahvi. Parin tunnin sessio lounaastakin tulee, ja bussinkuljettaja jo soittaakin jo ravintolaan varmistaakseen että ryhmä on vielä tallessa. Varsinainen päiväohjelma päättyy siis noin klo 14. Loppupäivä illalliseen asti otetaan rennosti.